Korttipelit » Peliblogi » Näin pelaat canasta-korttipeliä

Näin pelaat canasta-korttipeliä

  • Janne 
Näin pelaat canasta-korttipeliä

Canasta on Etelä-Amerikasta peräisin oleva korttipeli, joka oli varsinkin 1950-luvulla suosittu korttipeli, ennen kuin pokerin suosio lähti nousuunsa. Jos on kuitenkin kyllästynyt liian perinteisiin korttipeleihin, voi canasta-peliä olla hauska kokeilla.

Peliä pelataan neljän hengen porukalla ja pareina, joten se sopii juuri pienellä porukalla pelattavaksi. Seuraavaksi tutustutaan hieman paremmin canasta-korttipelin perusteisiin ja pelin variaatioihin.

Canasta-pelin tavoite

Canastassa parien tavoitteena on kerätä yhteensä 5000 pistettä pöytäysten avulla ja pelin nimen mukaisesti pyritään tekemään canastoja, jotka ovat seitsemän saman numeron kortin settejä. Voittaa siis se, joka pystyy pelin loppuun mennessä keräämään tarvittavat pisteet sekä eniten canastoja.

Canasta-pelin korttien pisteet

Kuten kaikissa muissakin korttipeleissä, canastassa eri korteilla on eri arvot. Pelin korteista sekä 2-kortit ja jokerit toimivat jokerikortteina. 3-kortteja ei voi pelata korttiyhdistelmiin, mutta toisaalta punaisista kolmosista saa yhteensä 100 pistettä. Jokerikorteista saa 50 pistettä, ässä korteista ja 2-korteista saa 20 pistettä.

10 pistettä saa numerokorteista 8, 9, 10 sekä kuningas-, kuningatar- ja jätkäkorteista. Vain 5 pistettä saa 7, 6, 5, 4 sekä mustista 3-korteista. Korttien pisteiden laskua varten on siis hyvä pitää sääntöjä lähettyvillä, sillä varsinkin aloittelijalle pisteiden lasku saattaa olla haastavaa.

Pelin aloitus

Ensinnäkin neljän henkilön on päätettävä yhdessä, miten parit muodostetaan. Tämän jälkeen jaetaan pelaajille 11 korttia kahdesta täydestä pakasta, jossa ovat mukana myös 4 jokerikorttia. Lopulta käännetään viimeinen kortti pöydälle aloituskortiksi. Aloituskortti ei voi olla jokeri, kakkonen tai punainen 3-kortti, joten tämän sattuessa kortti laitetaan avopakkaan ja käännetään pöytään uusi pelikortti.

Kortteja joudutaan siksi kääntämään joissain tapauksissa useampaan otteeseen siihen asti, kunnes pöytään käännetään joku muu kortti kuin yksi näistä kolmesta kortista. Jos kääntökortti on musta 3-kortti, sen päälle käännetään uusi kortti sen sijaan, että kortti siirrettäisiin avopakkaan.

Pelin alussa kaikki pelaajat laittavat pöytään kaikki punaiset 3-kortit kuvapuoli ylöspäin ja tämän jälkeen he voivat nostaa uusia kortteja kolmosten tilalle. Mikäli pakasta nousee lisää punaisia kolmosia, on nekin pelattava suoraan pöytään ja pelaajan on nostettava uusia kortteja tilalle.

Canasta-pelin kulku

Ensimmäisen pelikierroksen jälkeen alkaa varsinainen canasta-peli ja se, joka aloitti ensimmäisen kierroksen, aloittaa. Kierroksellaan pelipari voi tehdä useampia peliliikkeitä. Parin pitää aluksi nostaa uusi kortti pöytään umpipakasta tai avopakasta, ellei pakka ole lukittu. Avopakka on lukittu esimerkiksi silloin, kun pari ei ole vielä tehnyt avauspöytäystä, siinä on jokerikortti tai pinon päälle on jäänyt punainen kolmonen.

Seuraavaksi päästäänkin pöytäykseen, jossa peliparin on pelattava pöytään vähintään 3 saman numeron kortin setti, jonka kortit eivät ole jokerikortteja tai kolmosia, joita ei pelin sääntöjen perusteella voi pelata korttiyhdistelmiin, mutta niistä voi kaikesta huolimatta saada pisteitä. Jokerikortit voivat kuitenkin olla osa settiä, mutta vain korkeintaan 3 setin korteista voi olla jokerikortteja ja vähintään kahden kortin on oltava muita kuin jokereita.

Pelivuoron lopuksi on heitettävä yksi kortti avopakkaan, mikäli ei pysty tekemään mitään muuta, mutta kortti ei saa olla punainen kolmoskortti.

Pelin loputtua selviää voittaja

Canasta-pelin loputtua, eli kun kaikki peliparit ovat pelanneet korttinsa, lasketaan pisteet pöytäysten ja ylijäävien pelikorttien mukaan. Canastoista saa yhteensä 500 pistettä, jokereilla saaduista canastoista 300 pistettä, pelin lopettamisesta 100 pistettä, suorasta lopettamisesta yhdellä pöytäyksellä 200 pistettä ja pelikorteista saa pisteitä niiden arvon mukaisesti. Yleensä pelissä voittaa siis se pari, joka onnistuu saamaan eniten canasta-korttisettejä.