Siirry suoraan sisältöön

Erilaiset korttipelit tuovat loputtomasti viihdykettä

  • tehnyt
Erilaiset korttipelit tuovat loputtomasti viihdykettä

Onko sinulla kotona jossakin nurkassa korttipakka, jota et ole käyttänyt hetkeen, ja mietit mitä sillä oikein tekisit. Monet meistä ovat jossain vaiheessa joko ostaneet satunnaisen korttipakan, tai hämmentävästi vain heränneet aamulla huomatakseen löytävänsä korttipakan laukustaan. Oli syy korttipakan omistamiseen mikä tahansa, on hyvä idea opetella joitakin erilaisia sääntöjä eri peleistä. Näin voit varmistaa sinulla aina olevan jotain tekemistä.

Tässä artikkelissa esittelemme monia eri pelejä, joiden sääntöihin kannatamme tutustuvan. Saatatkin tuntea jo monet niistä valmiiksi, mutta ehkäpä et ole pelannut vaihtoehtoja vuosiin. Näissä tapauksissa onkin loistava idea muistuttaa itseään kaikista erilaisista vaihtoehdoista. Näin voit varmistaa, ettei sinulla ole ikinä yhtäkään tylsää hetkeä, kunhan sinulla on käytössä korttipakka.

Erilaiset Pasianssi pelit viihdyttävät yksin ollessa

Tiesitkö että pasianssilla tarkoitetaan yleisesti korttipelejä, joita voidaan pelata yksin? Saatoit kuvitella kyseessä olevan yksi tietty korttipeli. Jos tämä on tilanteesi, peli, joka on mielessäsi, on varmastikin Solitaire eli Klondike Pasianssi. Tämä on kuitenkin vain yksi variaatio Pasianssi peleistä, jonka muihin versioihin perehdymme enemmän alla.

Pasianssi pelejä todellakin yhdistää se, että niitä pelataan yksin, ilman vastustajaa. Tästä syystä pelaat aina aikaa ja korttipakkaa vastaan. Tehtäväsi on yleensä asettaa kortit tiettyyn järjestykseen, tai toisissa vaihtoehdoissa purkaa valmis muodostelma tietyssä järjestyksessä.

Jos pelaat oikealla korttipakalla, etkä verkossa, voit itse laskea pisteesi. Pisteytys vaihtelee pelistä peliin, ja se saattaa tuntua monimutkaiselta. Siitä syystä loistava idea onkin vain kellottaa, kuinka nopeasti voit ratkaista pelin. Mitä nopeammin pelaat, sitä paremmin pelaat. Tietenkin, jos et onnistu ratkaisemaan peliä, olet valitettavasti hävinnyt.

Pelaa uskomattoman monia erilaisia variaatioita

Kuten sanoimme yllä, pasianssista on lukemattomasti erilaisia variaatioita. Monissa tapauksissa, kuten Spider Pasianssissa, sinulla on kaiken lisäksi monia versioita jo tästä variaatioista. Tämän ansiosta voit siis olla varma, että on aina olemassa uusi vaihtoehto pelattavaksi, kun kaipaat uusia haasteita.

Spider Pasianssi onkin noussut suosiossa viimeisimpien vuosien aikana. Kyseinen pasianssipeli eroaa hieman Klondike pasianssista, vaikka päämäärä on sama; asettaa kortit pinoihin maittain tietyssä järjestyksessä. Tätä pasianssi peliä pelataan kuitenkin kahdella 52 kortin korttipakalla. Lisäksi voit itse valita vaikeustason, mikä tekeekin tästä pelistä hyvin suositun vaihtoehdon pelaajien kesken.

Muita suosittuja vaihtoehtoja on esimerkiksi Kolmentoista Pyramidi sekä Vapaakenttä. Vapaakenttä Pasianssia pidetään kaikista vaikeimpana vaihtoehtona, vaikka se on sinänsä aina ratkaistavissa. Tämä tieto saattaakin ärsyttää niissä tilanteissa, kun tuntuu siltä, ettei mitään ole tehtävissä. Kolmentoista Pyramidissa tehtäväsi on taas purkaa muodostelma, käyttäen pareja, jotka muodostavat summana lukeman 13. Se onkin hauska variaatio, joka viihdyttää monia pelaajia. 

Onko sinulla peli seuraa

Tietenkin siinä tapauksessa, että sinulla on joku, kenen kanssa voit pelata, sinulle avautuu lukemattomasti lisää mahdollisuuksia. Voit pelata todella uskomattomasta määrästä erilaisia pelejä, ja voit olla varma löytäväsi jotain, mikä miellyttää sinua varmasti.

Jos pelaat yhden tai useamman ystäväsi kanssa voit todellakin valita uskomattomasta määrästä vaihtoehtoja. Jos haluat esimerkiksi harjoittaa taitojasi erilaisissa kasinopeleissä, ennen kuin siirryt pelaamaan muualle, tämä on mahdollista.

Tällä tavalla voit harjoittaa kaikkia taitojasi, mukaan lukien pokerinaaman pitämistä, ennen kuin siirryt pelaamaan tuntemattomien kanssa. Ystävien kanssa voitte tehdä myös erilaisia peliä helpottavia sääntöjä, jotta peli pysyy mukavana kaikille pelaajille.

Lapsuudesta tutut vaihtoehdot

Monet meistä ovat pelanneet erilaisia korttipelejä lapsena joko vanhempiemme tai isovanhempiemme opastamina. Tällä tavalla monet meistä ovat itseasiassa oppineet lukemattomasti erilaisia vaihtoehtoja. Kuitenkin useat näistä saattavat olla niin sanotusti helpotettuja versiota. Sillä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole väliä, sillä ne voivat silti olla hyvinkin viihdyttäviä.

Olet varmasti tietoinen erilaisista peleistä kuten Maija ja Risti Seiska. Jos muistisi tarvitsee muistutusta siitä, miten näitä pelejä pelataan, sinun ei tarvitse huolehtia. Voit löytää säännöt molempiin näihin suosittuihin peleihin jopa meidän sivustoltamme. Tutki miten pelejä pelataan, ja pidä hauskaa pelaamalla suosikki pelejäsi lapsuudestasi.

Pelaa verkossa tai korttipakkaa käyttäen

Siinä tapauksessa, ettet satu omistamaan korttipakkaa ollenkaan, mutta haluat kokeilla erilaisia korttipelejä, sinun ei tarvitse huolehtia. Voit nimittäin löytää suurimmasta osasta näitä hyvin suosittuja vaihtoehtoja jopa ilmaiseksi pelattavaksi verkosta.

Yksinkertaisesti avaa sivusto, joka tarjoaa ilmaisia pelejä pelattavaksi. On hyvin mahdollista, että löydät kaikki yllä mainitsemamme vaihtoehdot yhdeltä sivustolta. Mikä parasta, voit päästä pelaamaan jopa vaihtoehtoja, joissa muissa tapauksissa tarvitsisit pelikaverin sen pelaamiseen. Niin kauan, kun sinulla on toimiva internet käytössä, sinulla on loputtomasti erilaisia vaihtoehtoja.

Kokeile muita korttipelejä

Yllä mainitsemamme korttipelit ovat pelattavissa perinteisellä 52 kortin pakalla. On kuitenkin muita loistavia korttipelejä, joita pelataan niille omistetulla pakalla. Nämä pakat ovat erityisesti luotu juuri näiden pelien pelaamiseen.

Esimerkiksi yksi kuuluisimmista tämän kaltaisista peleistä on UNO, jonka varmasti tunnet itsekin.  Tätä loistavaa peliä pelataksesi tarvitset todellakin tietynlaisen korttipakan, jotta pääset pelaamaan sitä. Voitkin kerätä monia erilaisia korttipakkoja, jonka avulla varmistat, ettei sinulla tule ikinä olemaan tylsää hetkeä. Erilaiset korttipelit ovat varsin trendikkäitä nykypäivänä, joten voit olla varma, että sinulla on lukemattomasti erilaisia vaihtoehtoja. Testaa erilaisia versioita niin löydät sinun uuden lempi pelisi kaikista vaihtoehdoista!